Olen monesti miettinyt, miksi haluan ostaa koko ajan uusia vaatteita. Siis vaikka niihin olisi käytettävissä loputtomasti rahaa. Esimerkiksi juuri pari päivää sitten kävin kirppiksellä ja löysin viisi uutta valehtelematta todella kivaa, minulle hurjan hyvin sopivaa paitaa paitaa - ja nyt tekisi tietenkin mieli mennä uudestaan. Tähän mennessähän olen siis ehtinyt käyttää noista paidoista vain yhtä. Kirpputoriostelusta nyt sinänsä ei tähän henkilökohtaiseen konkurssiini ole juurikaan haittaa, sillä ostamani vaatteet maksavat vain pari euroa kappaleelta. Itse asiassa olen kokenut kirppikset itselleni hyvin hyödyllisiksi tässä taloustilanteen kohentamisoperaatiossa, sillä siellä saan tyydytettyä ostamisen himoni ekologisesti ja pienellä budjetilla. Kirpputorishoppailu on kuitenkin melko lyhytnäköinen ratkaisu taloushuoliin, sillä varsinaista ongelmaahan se ei poista mihinkään, minimoi vain negatiiviset sivuvaikutukset. Vähän kuin narkkari korvaushoidossa.
Jos shoppailu ei aiheuta vahinkoa lompakolle tai ympäristölle, saako silloin hyvällä omatunnolla raahata kotiin säkkikaupalla tavaraa? Miksi en käytä iloisena viittä mahtavaa uutta paitaani seuraavaa kuukautta, vaan haluan heti ylihuomenna mennä hakemaan lisää?
Minulla on selvästikin jatkuva tarve ostella uutta, vaikka sen syytä en olekaan itselleni onnistunut selvittämään. Olen monesti kuullut sellaisen argumentin paljon shoppailevia ihmisiä vastaan, että jatkuvalla kulutuksella pyritään täyttämään jotakin muuta aukkoa elämässä. Ajatus kuulostaa itselleni kuitenkin vieraalta. Onko minulla aukko elämässä? Ei siltä ainakaan tunnu - onhan minulla mahtava perhe ja poikaystävä, ihania kavereita, intohimoinen liikuntaharrastus, mieleinen opiskelupaikka sekä kiva osa-aikatyö. Jokin tässä touhussa kuitenkin selvästi mättää. Vai onko tämä osittain luonnekysymys? Huomaan nimittäin, että myös vaatteisiin liittymättömillä elämän osa-alueilla minun on vaikea pysyä kohtuudessa. Mielelläni haalin myös kaikkea muuta aivan liikaa - esimerkiksi työvuoroja mulla on tapana lupautua tekemään paljon enemmän kuin oikeasti ehtisin. Opiskeluun liittyvät lukusuunnitelmanikin ovat poikkeuksetta aina liian kunnianhimoisia. Liikunta sentään pysyy nykyään kohtuuden rajoissa, mutta vain sen vuoksi, että liian monta kertaa olen innostuksissani jumpannut niin saakelisti että tulen kipeäksi.
Muotiblogien ahkerana seuraajana tiedän kuitenkin, etten ole ainut kroonisesta mentaalisesta vaatepulasta kärsivä. Minun lisäkseni ainakin Xenia, Anna, Aino, Mikaela, Laura ja monet muut tekevät jatkuvasti uusia vaatehankintoja, vaikka ainakin blogien perusteella vaikuttaisi siltä, että entisilläkin saattaisi mahdollisesti pärjätä. Miksi yhteiskunnassa tällainen kuluttaminen on ylipäätään hyväksyttyä ja suotavaa? Tai no niin, taloustieteitä hieman lukeneena tiedänkin vastauksen - nimittäin siksi, ettei tämä yhteiskunta pitkään pysyisi pystyssä, jos kaikki alkaisivat suhtautua shoppailuun kriittisesti. Itse asiassa valtioille on tärkeää, että bruttokansantuote (eli käytännössä ostettujen tavaroiden yhteenlaskettu kokonaisarvo) kasvaa vuosi vuodelta. Jos jonain vuonna ostetaan vähemmän kuin edellisenä, niin siitä seuraa katastrofi, jota kutsutaan lamaksi. Onko tämä kenenkään muun mielestä aika sairasta? Markkinatalous on berberistä.
Miksipä sitten kotiin ei saisi raahata säkkitolkulla uutta rytkyä? Korostan, että en itsekään ole varsinaisesti mikään ekojeesus kuten kulutustottumuksistani voikin jo päätellä, mutta kyllähän vaateteollisuus kuormittaa luontoa valtavasti. Ympäristöongelmien lisäksi vaatteiden tuottamisessa on myös paljon eettisiä ongelmia, sillä esimerkiksi vaatteiden värjäys tapahtuu usein myrkyllisillä kemikaaleilla ja vaarantaa tehtaiden työntekijöiden terveyden. Ainakin omaa rintaani pistää, kun ajattelen, että joku kuusivuotias saisi silmävaurioita sen vuoksi, että voin ostaa halvalla uutta rättiä toistensa perään ja unohtaa ne sitten vaatekaappiin yhden käyttökerran jälkeen.
Vaikka asiaa ei ajattelisikaan näin laajasti, niin mielestäni ostoshimon hillitsemisessä voisi olla muitakin hyviä puolia. Olisihan se nyt mukavaa kun voisi ihan rehellisesti olla sitä mieltä, että kaikki tarpeellinen löytyy jo. Ehkäpä tyytyväisyys omaan elämään paranisi. Isoisäni on hyvin nuuka mies, eikä hän koskaan osta mitään mitä ei oikeasti tarvitse - ja kyllähän hän nyt ainakin huomattavasti tasapainoisempi ja viisaampi on kuin minä. Ostaminen ei siis ilmeisesti vaikuta onnellisuuteen millään tavalla - ainakin jos arvot perustuvat muuhun kuin materiaan. Itse asiassa ainakin omalla kohdallani onnellisuus jopa kasvaa, jos ostan vähemmän, sillä silloin olen tyytyväinen itseeni kun olen niin onnistuneesti vastustanut markkinamiesten temppuja. Silti kuitenkin aina se päivä iskee (yleensä jostakin syystä tiettyyn aikaan kuukaudesta), jolloin tuntuu ettei vaatekaapissa ole kerta kaikkiaan mitään sopivaa päällepantavaa, oma ulkonäkö on järkyttävä ja kaikki tuijottavat, miten epäsiisti olenkaan. Ja silloin olen altis houkutuksille. Ovatkohan kaikki himoshoppaajat pohjimmiltaan epävarmoja ulkoisesta olemuksestaan, ainakin ajoittain? Täytynee siis ryhtyä kauniimmaksi - tai kehittää omaa epävarmaa ja lapsellista luonnettaan.
Parikymppinen opiskelijatyttö on shoppaillut kuin miljonääri. Raja on tullut vastaan - mutta toivottavasti ei liian myöhään.
keskiviikko 21. elokuuta 2013
tiistai 20. elokuuta 2013
Tunneshoppailija
Mikäli sattuu olemaan tunnesyöjä, laihduttaminen on kuulemma erityisen vaikeaa. Vaikka en itse koskaan olekaan varsinaisesti joutunut laihduttamaan muutaman kesäkilon tiristystä lukuunottamatta, voin kuitenkin hyvin uskoa, miten hankalaa tunnesyömisestä eroon pääseminen voi olla - itse olen nimittäin tunneshoppailija. Ja nyt ei ole kyse todellakaan mistään parin kesäkilon veroisesta lukemasta.
Viime viikonloppuna huomasinkaan taas, miten voimakas vaikutus tunteilla voi olla ostoskäyttäytymiseen. Erään ikävän asian tiimoilta olin koko viikonlopun erittäin huonolla mielellä, lauantaina voisi sanoa jopa että äärimmäisen ahdistunut. Keskellä kriisiä voisi ajatella, että muoti siinä on viimeisenä mielessä, mutta mistäpäs muualtakaan olisin lähtenyt sitä henkistä tasapainoa metsästämään kuin vaatekaupoista! Kaipa sitä jotenkin enemmän tai vähemmän alitajuisesti synkän hetken koittaessa ajattelee, että elämän vastoinkäymiset on helpompi kestää kivat vaatteet päällä. Ja tottahan se on, ainakin kaltaiseni esteetikon näkökulmasta. Kauniit vaatteet piristävät surun keskellä, ja omalle kohdalleni en yksinkertaisesti keksi mitään, mikä voisi lohduttaa sen enempää kuin uusi ihana vaatekerta... Miten surullista ja säälittävää! No okei, tottahan toki läheisten seura on paljon vaatteita tärkeämpää, mutta tässä oli kyse senluontoisesta asiasta jota en kokenut voivani jakaa muiden kanssa kyseisellä hetkellä.
Surun kohdatessa sitä vain rationaalinen ajattelu hämärtyy, ja itselle haluaa paremman olon keinolla millä hyvänsä. En teistä muista tiedä, mutta itse en vain kyseisenä hetkenä kyennyt ajattelemaan järkevästi - minä vain kuljin pää höyryssä omissa itsekeskeisissä maailmoissani. Ehdottomasti sitä pitäisi kehittää jonkinlaista mielenhallintaa, jolloin suurin osa niistä elämän langoista pysyy kuitenkin käsissä, vaikka yksi pääsisikin irtoamaan. Tämä meikäläisen shoppailuterapia on nimittäin siinä mielessä vähän kyseenalaista, että mikäli jokin osa elämästä kosahtaa, niin shoppailemaan lähtiessä se on sama kuin heittäisi koko lankakerän helvettiin.
Tähän ongelmaan on mielestäni olemassa kaksi ratkaisua. Ratkaisu yksi: olen iloisempi. Silloin kun olen hyvällä tuulella, eivät vaatekaupat houkuta puoleensa oikeastaan ollenkaan. Ymmärrän, että tällä hetkellä merityksellisempää on saada osamaksuvelat maksettua pois, ja helpoiten se käy kun en ole edes tietoinen Vero Modan ja H&M:n uusimmista houkutuksista. Valitettavasti vain kukaan ei pysty aina olemaan iloinen, kriisejä ja vastoinkäymisiä tulee jossakin vaiheessa vastaan jokaiselle. Tämä ratkaisumalli numero yksi ei siis pidemmällä tähtäimellä toimi.
Ratkaisu kaksi: etsin elämääni muita kivoja asioita, joihin voin upottautua silloin, kun olen surullinen. Yhden tällaisen olen jo löytänytkin, nimittäin liikunnan - rakastan sitä erittäin paljon. Käännyn kyllä myös usein liikunnan pariin surullisella fiiliksellä, mutta jotenkin tämä ei vain ole yhtä itsestäänselvä ratkaisu kuin shoppailu. Täytyy siis tehdä siitä sellainen! Okei, onhan se nyt varmastikin ihan ymmärrettävää, että keskellä musertavaa fiilistä ei varmastikaan joku steppitunti poppimusiikkeineen ja ylipirteine ohjaajineen kauheasti innosta, mutta esimerkiksi lenkkeily luonnon rauhassa onkin sitten ihan toinen juttu!
Nyt onneksi tämä inhottava välikohtaus elämässäni alkaa helpottaa, ja olen jo palannut takaisin omaksi itsekseni. Paluu vain ei ollut miellyttävä, sillä olen pistänyt viikonlopun aikana rahaa palamaan 150 euron edestä. Summa ei onneksi ole mitenkään aivan järkyttävän suuri ja vaatteet voi palauttaa, mutta ärsyttää oman mielen heikkous. Vielä enemmän ärsyttää se, että mun olisi pitänyt palauttaa kaksi paitaa yhdestä nettitilauksestani, mutta kaikessa angstisuudessani unohdin sen tyystin... Todella kiva. Huomenna ajattelin käydä vinkumassa, josko saisin palauttaa paketin hieman myöhässä, mutta takapuoltani kalvaa ikävä fiilis savuna ilmaan heitetystä 60 eurosta. No, onneksi lupasin itselleni muutenkin olla nettikauppalakossa vähintään vuoden loppuun mennessä. Nettikaupat ovat nimittäin ainakin omalla kohdallani olleet yksi Saatanan keksintö... Mutta no, se onkin sitten kokonaan oma postauksen aiheensa
PS: en sentään ole täysin epäonnistunut projektissani. Viikonlopun tuhlauksia paikatakseni lyhensin tänään yhtä osamaksuani 500 eurolla. Makaronilla eletään seuraava kuukausi, mutta tuntuuhan tuo hyvältä!
Viime viikonloppuna huomasinkaan taas, miten voimakas vaikutus tunteilla voi olla ostoskäyttäytymiseen. Erään ikävän asian tiimoilta olin koko viikonlopun erittäin huonolla mielellä, lauantaina voisi sanoa jopa että äärimmäisen ahdistunut. Keskellä kriisiä voisi ajatella, että muoti siinä on viimeisenä mielessä, mutta mistäpäs muualtakaan olisin lähtenyt sitä henkistä tasapainoa metsästämään kuin vaatekaupoista! Kaipa sitä jotenkin enemmän tai vähemmän alitajuisesti synkän hetken koittaessa ajattelee, että elämän vastoinkäymiset on helpompi kestää kivat vaatteet päällä. Ja tottahan se on, ainakin kaltaiseni esteetikon näkökulmasta. Kauniit vaatteet piristävät surun keskellä, ja omalle kohdalleni en yksinkertaisesti keksi mitään, mikä voisi lohduttaa sen enempää kuin uusi ihana vaatekerta... Miten surullista ja säälittävää! No okei, tottahan toki läheisten seura on paljon vaatteita tärkeämpää, mutta tässä oli kyse senluontoisesta asiasta jota en kokenut voivani jakaa muiden kanssa kyseisellä hetkellä.
Surun kohdatessa sitä vain rationaalinen ajattelu hämärtyy, ja itselle haluaa paremman olon keinolla millä hyvänsä. En teistä muista tiedä, mutta itse en vain kyseisenä hetkenä kyennyt ajattelemaan järkevästi - minä vain kuljin pää höyryssä omissa itsekeskeisissä maailmoissani. Ehdottomasti sitä pitäisi kehittää jonkinlaista mielenhallintaa, jolloin suurin osa niistä elämän langoista pysyy kuitenkin käsissä, vaikka yksi pääsisikin irtoamaan. Tämä meikäläisen shoppailuterapia on nimittäin siinä mielessä vähän kyseenalaista, että mikäli jokin osa elämästä kosahtaa, niin shoppailemaan lähtiessä se on sama kuin heittäisi koko lankakerän helvettiin.
Tähän ongelmaan on mielestäni olemassa kaksi ratkaisua. Ratkaisu yksi: olen iloisempi. Silloin kun olen hyvällä tuulella, eivät vaatekaupat houkuta puoleensa oikeastaan ollenkaan. Ymmärrän, että tällä hetkellä merityksellisempää on saada osamaksuvelat maksettua pois, ja helpoiten se käy kun en ole edes tietoinen Vero Modan ja H&M:n uusimmista houkutuksista. Valitettavasti vain kukaan ei pysty aina olemaan iloinen, kriisejä ja vastoinkäymisiä tulee jossakin vaiheessa vastaan jokaiselle. Tämä ratkaisumalli numero yksi ei siis pidemmällä tähtäimellä toimi.
Ratkaisu kaksi: etsin elämääni muita kivoja asioita, joihin voin upottautua silloin, kun olen surullinen. Yhden tällaisen olen jo löytänytkin, nimittäin liikunnan - rakastan sitä erittäin paljon. Käännyn kyllä myös usein liikunnan pariin surullisella fiiliksellä, mutta jotenkin tämä ei vain ole yhtä itsestäänselvä ratkaisu kuin shoppailu. Täytyy siis tehdä siitä sellainen! Okei, onhan se nyt varmastikin ihan ymmärrettävää, että keskellä musertavaa fiilistä ei varmastikaan joku steppitunti poppimusiikkeineen ja ylipirteine ohjaajineen kauheasti innosta, mutta esimerkiksi lenkkeily luonnon rauhassa onkin sitten ihan toinen juttu!
Nyt onneksi tämä inhottava välikohtaus elämässäni alkaa helpottaa, ja olen jo palannut takaisin omaksi itsekseni. Paluu vain ei ollut miellyttävä, sillä olen pistänyt viikonlopun aikana rahaa palamaan 150 euron edestä. Summa ei onneksi ole mitenkään aivan järkyttävän suuri ja vaatteet voi palauttaa, mutta ärsyttää oman mielen heikkous. Vielä enemmän ärsyttää se, että mun olisi pitänyt palauttaa kaksi paitaa yhdestä nettitilauksestani, mutta kaikessa angstisuudessani unohdin sen tyystin... Todella kiva. Huomenna ajattelin käydä vinkumassa, josko saisin palauttaa paketin hieman myöhässä, mutta takapuoltani kalvaa ikävä fiilis savuna ilmaan heitetystä 60 eurosta. No, onneksi lupasin itselleni muutenkin olla nettikauppalakossa vähintään vuoden loppuun mennessä. Nettikaupat ovat nimittäin ainakin omalla kohdallani olleet yksi Saatanan keksintö... Mutta no, se onkin sitten kokonaan oma postauksen aiheensa
PS: en sentään ole täysin epäonnistunut projektissani. Viikonlopun tuhlauksia paikatakseni lyhensin tänään yhtä osamaksuani 500 eurolla. Makaronilla eletään seuraava kuukausi, mutta tuntuuhan tuo hyvältä!
torstai 15. elokuuta 2013
Tervetuloa velkavankeuteen!
Minun piti perustaa muotiblogi.
Olin jo suunnitellut valmiiksi postauksia, joita uuteen muotiblogiini kirjoittaisin. Uudet syyshankinnat. Päivän asu. Syysvaateinspistä Nellyltä. Parhaat alelöydöt. Laukkuhaaveita. Kaikkea sellaista kevyttä hömppää, joka irrottaa ajatukset arjen askareista ja kiireestä ja jonka parissa voi rentoutua iltaisin kauniita tavaroita katsellen.
En kuitenkaan perustanut muotiblogia. Se olisi ollut epärealistinen ja antanut täysin valheellisen kuvan elämästäni. Oikeastaan koko elämäni on ollutkin epärealistista ja valheellista, sillä olen valehdellut itselleni jo pari vuotta - uskotellut, että minulla on varaa sellaisiin asioihin, jotka olisi aivan selvästi pitänyt jättää ostamatta. Nyt mittani on tullut täyteen, en kestä tilannetta enää ja aion laittaa asiani järjestykseen. Siispä perustin muotiblogin sijasta velkablogin.
Ajattelinpa nyt kertoa teille tilanteestani lyhyesti. Olen 21-vuotias opiskelija, ja tähän asti rahoittanut vaateostoksiani velkarahalla. Olen siis parin vuoden ajan tilannut nettikaupoista osamaksulla varmastikin satoja vaatteita. Velkaa löytyy niin Nellylle, H&M:lle, Bubbleroomille kuin muutamille muillekin nettikaupoille yhteensä muutamien tuhansien eurojen verran. Luottotiedot olen onnistunut säilyttämään, mutta ahdistus ja stressi tuosta velkamäärästä on kova. Joudun lyhentämään osamaksujani kuukausittain normaalin ihmisen vuokran verran, ja tämä hankaloittaa suuresti muuta elämääni - opiskeluni ovat kärsineet, kun olen joutunut käymään töissä enemmän kuin mitä minulla olisi aikaakaan. Myös parisuhteeni on koetuksella, kun raha-asiat ovat retuperällä. Siispä aionkin nyt pelastaa tilanteen kun vielä suinkin vain voin ja osoittaa niin itselleni kuin poikaystävällenikin, että se vaatteita hullun lailla shoppaileva ahdistunut 18-vuotias on aikuistunut tässä muutaman vuoden kuluessa. Tämän vuoden loppuun mennessä aion laittaa talouteni järjestykseen.
Tämän päätöksen olen toki tehnyt monta kertaa aikaisemminkin. Olen luvannut itselleni vaikka kuinka monta kertaa, etten enää tilaa vaatteita yhdestäkään nettikaupasta. Olen jopa pyytänyt poikaystävääni asentamaan tietokoneelleni estot nettikauppoihin, jotten enää pääsisi niihin käsiksi. Osittain tilanne on kyllä jo parantunutkin - en ole enää ostellut vaatteita läheskään siihen malliin kuin pahimpina aikoina. Velkasummankin olen saanut jo pienenemään parin tonnin verran. Mutta silloin tällöin mulle tulee repsahduksia - uusien vaatteiden himo kasvaa niin suureksi, että olen tilannut jotain ihanaa päällepantavaa juuri lyhentämäni summan verran. Näistä himoista minun täytyy päästä eroon ja ajattelin, että tätä blogia kirjoittamalla voisin paremmin seurata projektini etenemistä ja pohdiskella rahankäyttöä ja kulutustottumuksia niin henkilökohtaisella kuin yhteiskunnallisellakin tasolla. En tiedä tuleeko blogini löytämään lukijoita - toivottavasti kukaan ei ole yhtä höveli raha-asioidensa hoitamisessa kuin minä - mutta ainakin itse saan enemmän painetta asioideni kuntoon laittamiseen, kun on blogi jonne raportoida edistyksestäni!
Tervetuloa siis seuraamaan tätä projektiani, jonka tarkoituksena on puolessa vuodessa saada talouteni kuntoon. Tulen päivittämään tänne tarkkoja summia operaation etenemisestä sekä varmasti myös paljon itsetutkiskelua ja pohdiskelua siitä, mikä saa ihmisen käyttäytymään niin vastuuttomasti ja typerästi, että tulee kaivaneeksi itselleen tällaisen sanalla sanoen varsin vittumaisen kuopan. Kommentit ovat erittäin tervetulleita, myöskin ne negatiiviset - takapuolelle potkimista kun olen ehdottomasti ansainnut. Suhtautukaa tähän sellaisena "ei todellakaan näin" -blogina, ja ottakaa opiksi minun virheistäni!
T: Miss Eve
P.S. Arvatkaa, mitä ainetta opiskelen. Taloushallintoa. Vuosisadan vitsi, eikö olekin?
Olin jo suunnitellut valmiiksi postauksia, joita uuteen muotiblogiini kirjoittaisin. Uudet syyshankinnat. Päivän asu. Syysvaateinspistä Nellyltä. Parhaat alelöydöt. Laukkuhaaveita. Kaikkea sellaista kevyttä hömppää, joka irrottaa ajatukset arjen askareista ja kiireestä ja jonka parissa voi rentoutua iltaisin kauniita tavaroita katsellen.
En kuitenkaan perustanut muotiblogia. Se olisi ollut epärealistinen ja antanut täysin valheellisen kuvan elämästäni. Oikeastaan koko elämäni on ollutkin epärealistista ja valheellista, sillä olen valehdellut itselleni jo pari vuotta - uskotellut, että minulla on varaa sellaisiin asioihin, jotka olisi aivan selvästi pitänyt jättää ostamatta. Nyt mittani on tullut täyteen, en kestä tilannetta enää ja aion laittaa asiani järjestykseen. Siispä perustin muotiblogin sijasta velkablogin.
Ajattelinpa nyt kertoa teille tilanteestani lyhyesti. Olen 21-vuotias opiskelija, ja tähän asti rahoittanut vaateostoksiani velkarahalla. Olen siis parin vuoden ajan tilannut nettikaupoista osamaksulla varmastikin satoja vaatteita. Velkaa löytyy niin Nellylle, H&M:lle, Bubbleroomille kuin muutamille muillekin nettikaupoille yhteensä muutamien tuhansien eurojen verran. Luottotiedot olen onnistunut säilyttämään, mutta ahdistus ja stressi tuosta velkamäärästä on kova. Joudun lyhentämään osamaksujani kuukausittain normaalin ihmisen vuokran verran, ja tämä hankaloittaa suuresti muuta elämääni - opiskeluni ovat kärsineet, kun olen joutunut käymään töissä enemmän kuin mitä minulla olisi aikaakaan. Myös parisuhteeni on koetuksella, kun raha-asiat ovat retuperällä. Siispä aionkin nyt pelastaa tilanteen kun vielä suinkin vain voin ja osoittaa niin itselleni kuin poikaystävällenikin, että se vaatteita hullun lailla shoppaileva ahdistunut 18-vuotias on aikuistunut tässä muutaman vuoden kuluessa. Tämän vuoden loppuun mennessä aion laittaa talouteni järjestykseen.
Tämän päätöksen olen toki tehnyt monta kertaa aikaisemminkin. Olen luvannut itselleni vaikka kuinka monta kertaa, etten enää tilaa vaatteita yhdestäkään nettikaupasta. Olen jopa pyytänyt poikaystävääni asentamaan tietokoneelleni estot nettikauppoihin, jotten enää pääsisi niihin käsiksi. Osittain tilanne on kyllä jo parantunutkin - en ole enää ostellut vaatteita läheskään siihen malliin kuin pahimpina aikoina. Velkasummankin olen saanut jo pienenemään parin tonnin verran. Mutta silloin tällöin mulle tulee repsahduksia - uusien vaatteiden himo kasvaa niin suureksi, että olen tilannut jotain ihanaa päällepantavaa juuri lyhentämäni summan verran. Näistä himoista minun täytyy päästä eroon ja ajattelin, että tätä blogia kirjoittamalla voisin paremmin seurata projektini etenemistä ja pohdiskella rahankäyttöä ja kulutustottumuksia niin henkilökohtaisella kuin yhteiskunnallisellakin tasolla. En tiedä tuleeko blogini löytämään lukijoita - toivottavasti kukaan ei ole yhtä höveli raha-asioidensa hoitamisessa kuin minä - mutta ainakin itse saan enemmän painetta asioideni kuntoon laittamiseen, kun on blogi jonne raportoida edistyksestäni!
Tervetuloa siis seuraamaan tätä projektiani, jonka tarkoituksena on puolessa vuodessa saada talouteni kuntoon. Tulen päivittämään tänne tarkkoja summia operaation etenemisestä sekä varmasti myös paljon itsetutkiskelua ja pohdiskelua siitä, mikä saa ihmisen käyttäytymään niin vastuuttomasti ja typerästi, että tulee kaivaneeksi itselleen tällaisen sanalla sanoen varsin vittumaisen kuopan. Kommentit ovat erittäin tervetulleita, myöskin ne negatiiviset - takapuolelle potkimista kun olen ehdottomasti ansainnut. Suhtautukaa tähän sellaisena "ei todellakaan näin" -blogina, ja ottakaa opiksi minun virheistäni!
T: Miss Eve
P.S. Arvatkaa, mitä ainetta opiskelen. Taloushallintoa. Vuosisadan vitsi, eikö olekin?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)