keskiviikko 21. elokuuta 2013

More is more

Olen monesti miettinyt, miksi haluan ostaa koko ajan uusia vaatteita. Siis vaikka niihin olisi käytettävissä loputtomasti rahaa. Esimerkiksi juuri pari päivää sitten kävin kirppiksellä ja löysin viisi uutta valehtelematta todella kivaa, minulle hurjan hyvin sopivaa paitaa paitaa - ja nyt tekisi tietenkin mieli mennä uudestaan. Tähän mennessähän olen siis ehtinyt käyttää noista paidoista vain yhtä. Kirpputoriostelusta nyt sinänsä ei tähän henkilökohtaiseen konkurssiini ole juurikaan haittaa, sillä ostamani vaatteet maksavat vain pari euroa kappaleelta. Itse asiassa olen kokenut kirppikset itselleni hyvin hyödyllisiksi tässä taloustilanteen kohentamisoperaatiossa, sillä siellä saan tyydytettyä ostamisen himoni ekologisesti ja pienellä budjetilla. Kirpputorishoppailu on kuitenkin melko lyhytnäköinen ratkaisu taloushuoliin, sillä varsinaista ongelmaahan se ei poista mihinkään, minimoi vain negatiiviset sivuvaikutukset. Vähän kuin narkkari korvaushoidossa.

Jos shoppailu ei aiheuta vahinkoa lompakolle tai ympäristölle, saako silloin hyvällä omatunnolla raahata kotiin säkkikaupalla tavaraa? Miksi en käytä iloisena viittä mahtavaa uutta paitaani seuraavaa kuukautta, vaan haluan heti ylihuomenna mennä hakemaan lisää?

Minulla on selvästikin jatkuva tarve ostella uutta, vaikka sen syytä en olekaan itselleni onnistunut selvittämään. Olen monesti kuullut sellaisen argumentin paljon shoppailevia ihmisiä vastaan, että jatkuvalla kulutuksella pyritään täyttämään jotakin muuta aukkoa elämässä. Ajatus kuulostaa itselleni kuitenkin vieraalta. Onko minulla aukko elämässä? Ei siltä ainakaan tunnu - onhan minulla mahtava perhe ja poikaystävä, ihania kavereita, intohimoinen liikuntaharrastus, mieleinen opiskelupaikka sekä kiva osa-aikatyö. Jokin tässä touhussa kuitenkin selvästi mättää. Vai onko tämä osittain luonnekysymys? Huomaan nimittäin, että myös vaatteisiin liittymättömillä elämän osa-alueilla minun on vaikea pysyä kohtuudessa. Mielelläni haalin myös kaikkea muuta aivan liikaa - esimerkiksi työvuoroja mulla on tapana lupautua tekemään paljon enemmän kuin oikeasti ehtisin. Opiskeluun liittyvät lukusuunnitelmanikin ovat poikkeuksetta aina liian kunnianhimoisia. Liikunta sentään pysyy nykyään kohtuuden rajoissa, mutta vain sen vuoksi, että liian monta kertaa olen innostuksissani jumpannut niin saakelisti että tulen kipeäksi.

Muotiblogien ahkerana seuraajana tiedän kuitenkin, etten ole ainut kroonisesta mentaalisesta vaatepulasta kärsivä. Minun lisäkseni ainakin Xenia, Anna, Aino, Mikaela, Laura ja monet muut tekevät jatkuvasti uusia vaatehankintoja, vaikka ainakin blogien perusteella vaikuttaisi siltä, että entisilläkin saattaisi mahdollisesti pärjätä. Miksi yhteiskunnassa tällainen kuluttaminen on ylipäätään hyväksyttyä ja suotavaa? Tai no niin, taloustieteitä hieman lukeneena tiedänkin vastauksen - nimittäin siksi, ettei tämä yhteiskunta pitkään pysyisi pystyssä, jos kaikki alkaisivat suhtautua shoppailuun kriittisesti. Itse asiassa valtioille on tärkeää, että bruttokansantuote (eli käytännössä ostettujen tavaroiden yhteenlaskettu kokonaisarvo) kasvaa vuosi vuodelta. Jos jonain vuonna ostetaan vähemmän kuin edellisenä, niin siitä seuraa katastrofi, jota kutsutaan lamaksi. Onko tämä kenenkään muun mielestä aika sairasta? Markkinatalous on berberistä.

Miksipä sitten kotiin ei saisi raahata säkkitolkulla uutta rytkyä? Korostan, että en itsekään ole varsinaisesti mikään ekojeesus kuten kulutustottumuksistani voikin jo päätellä, mutta kyllähän vaateteollisuus kuormittaa luontoa valtavasti. Ympäristöongelmien lisäksi vaatteiden tuottamisessa on myös paljon eettisiä ongelmia, sillä esimerkiksi vaatteiden värjäys tapahtuu usein myrkyllisillä kemikaaleilla ja vaarantaa tehtaiden työntekijöiden terveyden. Ainakin omaa rintaani pistää, kun ajattelen, että joku kuusivuotias saisi silmävaurioita sen vuoksi, että voin ostaa halvalla uutta rättiä toistensa perään ja unohtaa ne sitten vaatekaappiin yhden käyttökerran jälkeen.

Vaikka asiaa ei ajattelisikaan näin laajasti, niin mielestäni ostoshimon hillitsemisessä voisi olla muitakin hyviä puolia. Olisihan se nyt mukavaa kun voisi ihan rehellisesti olla sitä mieltä, että kaikki tarpeellinen löytyy jo. Ehkäpä tyytyväisyys omaan elämään paranisi. Isoisäni on hyvin nuuka mies, eikä hän koskaan osta mitään mitä ei oikeasti tarvitse - ja kyllähän hän nyt ainakin huomattavasti tasapainoisempi ja viisaampi on kuin minä. Ostaminen ei siis ilmeisesti vaikuta onnellisuuteen millään tavalla - ainakin jos arvot perustuvat muuhun kuin materiaan. Itse asiassa ainakin omalla kohdallani onnellisuus jopa kasvaa, jos ostan vähemmän, sillä silloin olen tyytyväinen itseeni kun olen niin onnistuneesti vastustanut markkinamiesten temppuja. Silti kuitenkin aina se päivä iskee (yleensä jostakin syystä tiettyyn aikaan kuukaudesta), jolloin tuntuu ettei vaatekaapissa ole kerta kaikkiaan mitään sopivaa päällepantavaa, oma ulkonäkö on järkyttävä ja kaikki tuijottavat, miten epäsiisti olenkaan. Ja silloin olen altis houkutuksille. Ovatkohan kaikki himoshoppaajat pohjimmiltaan epävarmoja ulkoisesta olemuksestaan, ainakin ajoittain? Täytynee siis ryhtyä kauniimmaksi - tai kehittää omaa epävarmaa ja lapsellista luonnettaan.

1 kommentti:

  1. Kaveri vinkkasi blogisi, kirjoitan nimittäin kirjaa vaatteista, niiden vaikutuksista planeettaan ja tasapainoisen vaatesuhteen luomisesta.

    Yksi syy ostohimolle voi olla yksinkertaisesti addiktio. Ostaminen aiheuttaa aivoissa dopamiinivyöryn, johon voi jäädä koukkuun. Tämä on tietysti sangen yksinkertaistava näkemys, muitakin syitä tietenkin on.

    VastaaPoista